Terveyden Eriarvoisuus
Sosioekonomisen tutkimuksen piirissä on vakiintunutta tietoa, että yhteiskunnassa koulutus, ammatti-asema ja tulojen epätasa-arvoisuus aiheuttavat terveyden eriarvoisuutta. Eriarvoisuutta katsotaan syntyvän tulojen vaikutuksesta henkilön kulutuskyvyn kautta, eli tulot vaikuttavat siihen, mitä henkilö kykenee hankkimaan ravinnoksi, millaista vapaa-aikaa hän voi viettää, missä hän voi asua ja miten hän voi käyttää terveyspalveluja. Huono taloudellinen tilanne voi aiheuttaa lisäksi jatkuvaa stressiä, joka huonontaa terveyttä ja voi vaikuttaa elämäntapojen valintaan. (Luhtanen 2013)
Henkilön omat voimavarat riippuvat hänen sosioekonomisesta asemastaan. Koulutuksen avulla henkilö saa tietoa, taitoa, asenteita ja arvoja. Hyvä koulutus tukee terveyden kannalta hyvää käyttäytymistä. (Lahelma ja Rahkonen 2011)
Jo kauan sitten on havaittu, että köyhä on myös kipeä. Tutkija Peter Townsend julkaisi Englannin rajuja terveyseroja paljastavan Black Reportin vuonna 1980. Raportti näytti selkeän eron köyhän ja rikkaan englantilaisen elämänpituuden ja sairastavuuden välillä. Raportti yllätti koko rikastuvan Euroopan ja länsimaat, koska siihen asti väestön elinikä oli noussut. Ei oltu huomattu, että samaan aikaan kansan sisäiset erot kasvoivat kohisten. Vaikka meillä kehittyneessä hyvinvointivaltiossa on globaalisti katsoen erinomainen tilanne tasa-arvon suhteen, emme ole päässeet eroon sosioekonomisista terveyseroista. (Therborn 2013)
Sosioekonominen asema terveyserojen taustalla
Terveyserot sosioekonomisten luokkien välillä ovat suuret. Mitä ylemmässä ammattiasemassa henkilö on, sitä terveempi hän on. Työssäkäyvät ovat terveempiä kuin työttömät. Korkeiten koulutetut ja hyvätuloiset ovat terveempiä kuin pienituloiset ja alemmin koulutetut. Vaikka kokonaisuutena suomalaisten terveys on parantunut ja elinikä noussut, kaikki eivät ole päässeet osallisiksi kehityksestä. Terveyserot eri väestöryhmissä ovat jopa nousseet. (THL ja TTL: Teroka-hanke) Suomessa on nähtävissä merkittävää eriarvoisuutta kansalaisten terveydessä, eikä näitä sosioekonomisia terveyseroja ole toistaiseksi onnistuttu kaventamaan. (Peltola 2011)
Suomen Valtioneuvosto aloitti vuonna 2001 kansanterveysohjelman Terveys 2015, jonka yhtenä useista tavoitteista oli eriarvoisuuden vähentyminen ja heikommassa asemassa olevien suhteellisen aseman ja hyvinvoinnin parantuminen.
Kansanterveysohjelman loppuarvioinnin mukaan jouduttiin kuitenkin toteamaan, että hyvinvointi ei vieläkään jakaudu tasaisesti. Terveyserot jatkavat Suomessa kasvuaan. Loppuarvioinnissa todetaan, että yleisellä tasolla suomalaisten terveys ja hyvinvointi on kohentunut ohjelman aikana. “Suomalaiset sairastavat vähemmän ja kokevat terveytensä paremmaksi. Suomalaiset ovat myös oppineet syömään terveellisemmin. On kuitenkin vaikea osoittaa, mitkä myönteisistä muutoksista ovat juuri ohjelman ansiosta.” Kyseistä kansanterveysohjelmaa on kritisoitu toimeenpanosuunnitelman puutteesta. “Koska eri toimijoiden rooleissa ja resurssien kohdentamisessa oli epäselvyyksiä, sitoutuivat ohjelmassa mukana olevat hallinnonalat ohjelman toimeenpanemiseen heikosti. Tulevissa pitkän aikavälin linjauksissa korostetaankin vahvaa toimeenpanoa, poliittista sitoutumista sekä poikkihallinnollista yhteistyötä.” (http://terveys2015.fi/terveys-2015-kansanterveysohjelma) Sosiaalinen eriarvoisuutemme manifestoituu siis terveyseroina. “Suomessa sydän- ja verisuonitautien sosiaalinen eriytyminen on Länsi-Euroopan suurinta, tupakoinnin erityminen toiseksi suurinta ja alkoholikuolemien eriytyminen kolmanneksi suurinta.” (Therborn 2013)
Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöllä ja palveluista saadulla hyödyllä on osoitettu olevan vahva yhteys sosioekonomiseen asemaan. Esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmä ei aina kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti. (https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus)
Suurituloisemmilla on mahdollisuus käyttää työterveyspalvelua ja yksityisiä lääkäripalveluja. He myös käyvät erikoislääkärin vastaanotolla alempia tuloluokkia enemmän. Työttömillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia. Myös kuntien välillä on huomattavia eroja palveluntarjoamisessa. Tilastot paljastavat, että rikkaimmille tehdään enemmän kirurgisia toimenpiteitä ja heille otetaan nopeammin käyttöön uudet ja tehokkaammat hoidot. (Laaksonen 2011)
Tulot, varallisuus ja terveys
Varallisuus jakautuu Suomessa vielä epätasaisemmin kuin tulot. Tämän vuoksi Luhtanen (2013) tutki pro-gradu työssään kotitalouden varallisuuden yhteyttä kuolleisuuteen.
Tutkimuksessa selvisi, että nettovarallisuudessa alimpaan varallisuusluokkaan kuuluvilla verrattuna ylimpään varallisuusluokkaan kuuluviin kuolleisuuden riski oli miehillä 188% korkeampi ja naisilla 75% korkeampi. Jos katsottiin velatonta reaalivarallisuutta, kuolleisuusriski alimmassa luokassa verrattuna ylimpään luokkaan oli miehillä 174% ja naisilla 77% korkeampi. Tulokset ovat tilastollisesti merkittäviä. Kuolleisuus riippui voimakkaasti varallisuudesta, myös ikävakioimisen jälkeen. Miehillä yhteys oli suurempi kuin naisilla. (Luhtanen 2013)
Varallisuus on jakautunut Suomessa hyvin epätasaisesti. Kaikkein varakkaimmat omistavat melkein puolet (45%) kaikesta nettovarallisuudesta. Rikkaimman kymmenyksen raja vuonna 2013 oli 458 600 euroa. Vuodesta 1994 vuoteen 2013 vuoteen 1994 rikkain kymmenys nosti varallisuuttaan nettovaroista noin 6 prosenttiyksikköä. Pienituloisten varallisuus ei ole kasvanut samaa tahtia, vaan itse asiassa kääntynyt laskuun. Pienituloisimpien varallisuusosa on pienentynyt 9,5 prosentista 6,7:ään prosenttiin koko väestön nettovarallisuudesta. (Tilastokeskus 2013)
Varallisuutta ei synny työelämässä palkansaannilla. Varakkuuden taustalla on useimmiten peritty omaisuus ja pääomatulot. Työssäkäyvä palkansaaja ei koskaan elämänsä aikana voi työnteolla kohottaa vaurauttaan samalle tasolle.
Luhtanen esittääkin kysymyksen tutkimustuloksiinsa nojaten: jos varallisuuserot vielä kasvavat, suurenevatko nykyiset terveys- ja kuolleisuuserot entisestään? (Luhtanen 2013)
Syyt terveyseroihin eivät ole niin yksinkertaiset, mitä julkisessa keskustelussa annetaan ymmärtää. Englannissa toteutetussa ns. Whitehall-pitkittäistutkimuksessa tutkittiin keskushallinnon työntekijöitä ja huomattiin, että virka-aseman taso oli voimakkaassa yhteydessä sairastumis- ja kuolemanriskiin. Mitä korkeampi virkamies, sitä pienempi riski kuolla. Virka-asema vaikutti enemmän kuin tupakointi tai alkoholinkäyttö. (Marmot 2004, viitannut Therborn 2013)
Kyse on siis paljon syvemmistä asioista kuin yksilön oma terveyskäyttäytyminen. Puhumme kunnioitusvajeesta, elämänhallinnan puutteesta, sekä epävarmasta työelämästä. Therborn ei allekirjoita väitettä yksilön elämäntapojen vaikuttamisesta terveyteen, sen sijaan hänen mielestään kyse on yksilön valinnanvarasta, life options. Ihmiset eivät valitse elämäntapojaan, vaan he elävät niiden resurssien mukaan, joita heillä on. Jos ympäristösi on sellainen, ettei siellä ole töitä tarjolla, jos sinulla on vain hyvin pienet tulot, ei mitenkään voida olettaa, että sinulla siinä tilanteessa olisi kiinnostusta johonkin sellaiseen, kuin syömisen ja liikkumisen ajattelu ja näitä koskeva järkevä harkinta. Vasta kun ihminen kokee ylipäätään hallitsevansa omaa elämäänsä, hän voi hallita terveyskäyttäytymistään. (Therborn 2013)
Tasavertaisuus ja terveyserojen kaventaminen on Suomessa mainittu useassa laissa ja poliittisessa ohjelmassa. (mm. perustuslaki, kansanterveyslaki). Valtiolla ja kunnilla on vastuu turvata perusoikeuksien toteutuminen. Perusoikeuksien tulee olla keskeisessä osassa valtion ja kuntien talouden ja toiminnan suunnittelussa. Valtion ja kunnan julkisen talouden päätöksenteossa pitää turvata perusoikeuksien toteutuminen. Jos tässä ei onnistuta, järjestelmä lisää terveyseroja, vaikka sen tarkoitus on kaventaa niitä. (https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/tavoitteet/kaventamisen-perustelut/eettiset)
Varallisuuserojen tasoittaminen nähdään usein poliittisesti vaikeana, ja siksi yritetään vaikuttaa terveellisiin elämäntapoihin yhteiskunnan rakenteellisten syiden sijaan. (Sihto ja Palosuo, 2013)
Terveyseroja ei voida hyväksyä, jos yhteiskunnan tavoite on olla tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta. Tämä vaatii poliittista tietämystä ja tahtoa.
Tutkimusten mukaan tuloerot voivat johtaa siihen, ettei inhimilliseen pääomaan panosteta riittävästi. Jos julkisiin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon, ei osoiteta riittävästi resursseja, on koko väestön terveys riskissä. (Therborn 2013)
Katja Niemi, Exitus ry.
Potilas-lehti 25.5.2017