Tehy-lehti: Pitäisikö eutanasia sallia?
Tehy-lehti julkaisi tammikuussa laajan ja mielenkiintoisen artikkelin eutanasiasta. Siinä käsitellään eutanasiaa sairaanhoitajien työn näkökulmasta. Artikkelissa todetaan, että hoitajien näkökulmaa keskusteluun kaivataan, sillä usein potilas esittää eutanasiaa koskevan toiveensa tai kysymyksensä ensimmäisenä heille.
Artikkelissa Etelä-Savon hyvinvointialueen palliatiivisen keskuksen vastaava sairaanhoitaja Minna Ukkonen toteaa: ”Olen sitä mieltä, että eutanasia olisi hyvä olla olemassa yhtenä vaihtoehtona. Palliatiivisen hoidon ammattilaisena toki haluaisin, että palliatiivinen hoito riittäisi aina, mutta tiedostan, ettei niin ole. Vaikka potilaalle tarjottaisiin kaikki mahdollinen tuki ja kivunlievitys, hän voi silti haluta eutanasian.”
Kun eutanasiaa koskevassa kyselytutkimuksessa sairaanhoitajien ammattikunnasta vain 6% vastasi, ei tuloksia voi pitää luotettavina.
Otoskoko on riittävän suuri tilastolliseen analyysiin.
Kiitos työstänne tärkeän asian hyväksi. Olisi todella loistavaa (aito pyyteettömän kiltteyden teko), jos Suomessa ja laajemmin koko Euroopassa sekä lopulta globaalisti päästäisiin sille sivistyksen tasolle, joka mahdollistaisi jokaiselle oikeuden päättää oma elämänsä arvokkaaksi kokemallaan tavalla vapaaehtoiseen ja vakaaseen harkintaan perustuvalla päätöksellä subjektiivisena oikeutena ja tarvittaessa julkisen vallan avustuksella, mutta kuitenkin jokaisen elämän päättämisessä toista avustavan (terveydenhuollonammatti)henkilön omantunnonvapautta kunnioittaen niin, että ketään ei voi velvoittaa avustamaan toista hänen elämänsä päättämisessä.
Oikeus elämään on kuitenkin kiistatta ihmisoikeus ja täten luovuttamaton, jakamoton ja universaali. Oikeus elämään ei puolestaan toteudu silloin, kun yksilö joutuu elämään vastaoin omaa vapaata ja vakaata tahtoaan siksi, ettei kykene elämäänsä päättämään, vaikka syystä tai toisesta, kuten sietämätön kärsimys, elämän tuleminen päätepisteeseen jne, elämänsä haluaisi päättää. Tällaisessa tilanteessa elämästä on tullut yksilölle vastoin hänen tahtoaan toteutuva velvollisuus, mistä johtuen yksilö on jo tosiasiallisesti menettänyt itsemääräämisoikeutensa suhteessa elämänsä. Siksi on suhteellisen käsittämätöntä ja jopa julmaa, ettei oikeus päättää omasta elämästään ole edelleenkään tunnustettu yleisesti Suomessa. Tähän syynä näyttää olevan se hyvin syvälle levinnyt kuolemanpelko, jonka nojalla niin Suomessa kuin myös suuressa osaa muuta maailmaa ollaan päädytty kollektiivisesti siihen ratkaisuun, että jokaisen on nyt vaan jatkettava elämäänsä, jopa vastoin vapaata ha harkittua omaa päätöstään, jotta kuolemaa ja sen kohtaamista puhumattakaan sen tunnustamista luonnolliseksi osaksi elämää ja yksilön autonomiaa ei tarvitse kenenkään edes harkita muutoin kuin pakon edessä.
Aina on kuitenkin toivoa, että ihmiskunta kuitenkin jossain vaiheessa havahtuu kyseiseen kuolemanpelkoon sekä ymmärtää, että pelon sijaan on aina helpompaa ja onnellisempaa kokea vapautta sekä mahdollistaa kyseinen vapaus päättää itsestään (itsemääräämisoikeus) ihan jokaiselle, myös niille joiden osalta itsemääräämisoikeuden käyttö edellyttää apua toiselta yksilöltä.
Toivottavasti eduskunnassa edes tällä kertaa löytyy riittävästi sydämen sivistystä ottaa edes hauraat ensiaskeleet kohti jokaisen oikeutta päättää omasta elämästään ja täten ehkäpä keskeisimmän ihmisoikeuden eli oikeuden elämään turvaamista täysimääräisesti.
Kiitos vielä kaikille, jotka edistävät tämän asian muuttumista osaksi konkreettista todellisuutta.