Pohjoismaiset lääkkeellisesti avustettua kuolemaa ajavat yhdistykset kokoontuivat
Pohjoismaiset lääkkeellisesti avustettua kuolemaa ajavat yhdistykset kokoontuivat Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27. – 28.9.2024. Kahden päivän aikana keskusteltiin sekä eutanasiaan ja avustettuun kuolemaan liittyvistä periaatteellisista kysymyksistä että avustetun kuoleman laillistamiseen liittyvästä tilanteesta eri maissa. Tanskassa on Suomen tavoin tehty kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi, mutta käytäntö siellä poikkeaa suomalaisesta. Kansanedustuslaitos vastaanotti aloitteen, mutta sillä ei ole velvoitetta ryhtyä toimiin asian edistämiseksi. Suomessa eduskunta on puolestaan velvoitettu ottamaan yli 50 000 nimeä keränneen aloitteen käsittelyyn. Islannissa on tehty lakialoite avustetun kuoleman laillistamiseksi ja sitä käsiteltäneen vielä tänä syksynä. Ruotsissa ja Norjassa laillistamisen suhteen ei ole toistaiseksi edistytty. Lauantaina 28.9. professori emeritus Staffan Bergström (kuvassa) kertoi, kuinka avustettuaan ALS-potilasta kuolemaan hän sai rikossyytteen, joka hylättiin. Bergström menetti kuitenkin tapauksen vuoksi lääkärinoikeutensa. Krista Mikkosen (vihr.), Veronika Honkasalon (vas.), Eva Biaudet’n (r.) ja Pinja Perholehdon (sd.) muodostama kansanedustajapaneeli keskusteli Stefan Wallinin johdolla eutanasiaa koskevan kansalaisaloitteen mahdollisesta etenemisestä eduskunnassa. He totesivat ilmapiirin olevan nyt myönteisempi aloitteelle kuin vuonna 2018, jolloin kansalaisaloite hylättiin. Seuraava pohjoismaisten yhdistysten kokous järjestetään Tukholmassa syyskuussa 2025.