Kyvyttömyys toimintaan johtaa uskomattomaan kärsimykseen

STM:n ”Elämän loppuvaiheen hoito -asiantuntijatyöryhmä” julkisti 31.8. kantansa koskien eutanasiaa. Kolmen vuoden työn tulos oli, ettei yksimielisyyttä syntynyt eikä suosituksia eutanasiaa koskevaa lakiesitystä varten saatu tehtyä. Työryhmä oli sen sijaan keskittynyt palliatiiviseen hoitoon ja suositteli sen kehittämistä. Työryhmälle parantumattomasti sairaan kärsimysten helpottaminen näytti olevan vaihtoehto eutanasialle. Voin kertoa, ettei ole.

Olen tässä asiassa asiantuntija, koska olen hollantilainen ja yksi harvoista Suomessa, jotka ovat nähneet eutanasiaprosessin. Alankomaissa on jo jonkin aikaa ollut voimassa laki eutanasiasta, toisin kuin Suomessa. Se, ettei lakia ole saatu aikaan Suomessa tarkoittaa, että moni suomalainen kärsii. Kärsii turhaan, ja vain koska Krista Kiuru ei uskalla edistää asiaa.

Oman äitini kunto heikkeni peruuttamattomasti aivoinfarktin seurauksena helmikuussa 2020. Hän meni hoivakotiin, jossa ilmoitti, että haluaa saada eutanasian. Koronan takia kukaan ei voinut vierailla hänen luonaan. Se oli hänelle kamalaa. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi. Hän ei enää pystynyt lukemaan, koska näkö oli mennyt. Ei ollut juttukavereita, paitsi puhelimitse. Puheesta tuli sekavaa. Hän ymmärsi sen itse ja tuli surulliseksi ja epätoivoiseksi. Hän oli aina pystynyt ilmaisemaan itseään. Hän ei kestänyt tilannettaan.

Äitini halusi kuolla niin pian kuin mahdollista ja otti asian esille aina kun puhuin hänen kanssaan. Asia ei kuitenkaan ollut yksinkertainen eikä käynyt nopeasti. Lääkärien piti käydä läpi lain vaatimat prosessit. Äidin oma lääkäri halusi auttaa, mutta ei halunnut kiirehtiä prosessia. Asioiden on sujuttava lain mukaan, muuten lääkäri voi joutua syytteeseen murhasta. Yritin selittää tätä äidilleni ja laskin leikkiäkin siitä, etteivät tällaiset asiat suju nopeasti edes Alankomaissa. Äitiäni ei leikinlaskuni huvittanut. Hän halusi kuolla.

Toukokuussa 2020 saan vierailla äitini luona viimeisen kerran ennen sovittua eutanasiaa. Halaan äitiä. Puhumme, puhumme. On hyvä aamu. Kaksi sairaanhoitajaa tulee valmistelemaan äitiä viimeiseen hetkeen. Äiti huolestuu: voiko joku mennä vikaan? Hän haluaa, että kaikki onnistuu hyvin. Sitten tulee lääkäri. Hän varmistaa äidin tahdon vielä kerran. Onko tämä todella sitä, mitä haluat? On. Ainoa, mitä äiti valittaa on se, että tässä meni niin kauan.

Tuttu lääkäri lukee äidille runon. Se on hänen viimeinen lahjansa kirjallisuutta rakastavalle potilaalle, jonka hän on tuntenut parikymmentä vuotta. Sitten lääkäri aloittaa prosessin. Äiti nukahtaa ja kaikki on loppu. Jäämme veljeni kanssa huoneeseen vielä hetkeksi.

Olen sovussa äitini kuoleman kanssa. Hän ilmoitti tahtonsa kauan ennen kuin menetti toimintakykynsä ja vaati minua ja veljeäni allekirjoittamaan asiaa koskevan paperin. Asia oli hänelle aivan selvä. Kysymys kuuluu: miksi tämä ei onnistu Suomessa? Eivätkö suomalaiset tiedä, mitä on armo?

Jos Helmich, webmaster