Juha Hänniselle luovutettiin ansiomerkki

Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry:n lääketieteelliselle asiantuntijalle Juha Hänniselle on myönnetty SOSTE ry:n kultainen ansiomerkki pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä sosiaali-ja terveysalalla. Ansiomerkki luovutettiin 2.11.21 yhdistyksen Helsingissä järjestämän mielenilmaisun jälkeisessä tilaisuudessa. Juha Hänninen on tehnyt pitkän uran palliatiivisen ja saattohoidon parissa. Terhokodin johtajana 25-vuoden ajan ennen eläkkeelle jäämistään. Osallistunut ansiokkaalla tavalla yhteiskunalliseen keskusteluun saattohoidon kehittämiseksi. Julkaissut lukuisan määrän kannanottoja, kirjoittanut useamman kirjan ja uusin kirja julkaistaan vuoden 2022 alussa. Hänninen on ollut mukana monissa ajankohtaisohjelmissa asiantuntijavieraana. Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry:n hallitus onnittelee Juhaa kultaisesta ansiomerkistä

Facebooktwitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *