Elämäsi on sinunUutiset

Eutanasia on osa hyvää ja laadukasta saattohoitoa – Kitumista ei pidä vaatia toiselta

Kansalaisaloite eutanasialaista käynnistyi 2.11 ja on jo saavuttanut noin 25 000

allekirjoitusta tätä kirjoittaessa. Kyse on tärkeästä itsemääräämisoikeuteen liittyvästä asiasta, kun elämä on päättymässä vakavassa sairauden tilassa.

On tärkeä asia, että Suomessa parannetaan sekä kehitetään hyvää saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa kokonaisuudessaan ja yhtenä sen osana kuuluu olla myös eutanasian mahdollisuus sen haluavalle kun hyväkään palliatiivinen ja saattohoito ei yksilöä auta oleellisesti ja ihminen kärsii. Kyse on aina ihmisen omasta halusta turvautua eutanasiaan eikä toisen tahon vaikutuksesta.

Ei sitä eutanasiaa myönnetä noin vain pikaisesti joltakin tiskiltä, vaan on tarkan harkinnan takana.

Saa sitä vapaasti kärvistellä ja kitua jos niin itse haluaa, mutta ei sitä voi vaatia toiselta. Jokaisella on oltava mahdollisuus itse päättää. Laki eutanasiasta on hyvin perusteltu ja erittäin tarpeellinen vaikka mitään suurta käyttäjäjoukkoa ei lailla olisikaan.

Suomalaiset kannattavat vahvasti eutanasialakia. Eduskunnan olisi pitänyt säätää laki kuolinapuun jo ajat sitten ja ilman mitään kansalaisaloitettakin. Toivotaan, että tämä lainsäädännön puute vihdoinkin korjautuisi. Ihmisoikeus ja itsemäärääminen omasta elämästä ja myös tarvittaessa kuolemasta.

Eutanasiasta kiinnostuneet löytävät tietoa esimerkiksi Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry:n nettisivulta www.oakry.fi jos haluaa oikeaa informaatiota asiasta pelottelun ja epämääräisten väitteiden sijaan.

ex-puheenjohtaja

Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry

Linkki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *